Karjalainen naisen kansallispuku

Karjalaisten kansallispukujen kotiseudulla eli pukujen esikuvien aikaan kaksi eri väestöryhmää. Ryhmien juuret heijastuvat myös pukuperinteeseen, siksi alueen kansallispuvuissa voi nähdä niin läntisiä kuin itäisiäkin piirteitä, kertoo Leena Pursiainen teoksessaan Karjalaisia kansallispukuja.

Äyrämöiset ovat Karjalan kannaksen alkuperäisiä asukkaita, joiden puvuissa näkyy itäinen, venäläisistä puvuista tuttu vaikutus: rekkopaita ja sorokka eli harakka ortodoksiuskoisten päähineenä. Äyrämöisten ydinaluetta kansallispukujen esikuvien aikaan oli Äyräpään kihlakunnan alue.

Savakot muuttivat alueelle nimensä mukaisesti lähinnä Savosta 1600-luvulta lähtien. Heidän vaatetuksessaan säilyivät kotiseudun piirteet, kuten raidalliset vyötäröhameet, irtotaskut ja tanupäähine. Savakkojen ydinaluetta kansallispukujen esikuvien aikaan olivat Viipuri, Koivisto ja Uusikirkko. Monilla paikkakunnilla asui molempia väestöryhmiä, ja pitäjillä voikin olla sekä savakko- että äyrämöiskansallispuku.

Hame

Karjalaisen kansallispuvun hame voi olla vyötäröhame tai olkainhame eli hartuushame. Hame on yksivärinen ja sen helmaa koristaa usein erivärinen ostoverkakaitale. Tällaista hametta kutsutaan helmusniekaksi. Hame voi olla vetopoimutettu koko matkalta tiheille pienille laskoksille. Hartuushameessa yläosa on eriväristä kangasta kuin muu hame ja se on usein koristeltu värikkäin kirjonnoin ja reunanauhoin.

Esiliina

Karjalaisen kansallispuvun esiliinalle tyypillistä on vaakaraitaisuus. Raidoitus muodostuu erilaisista kankaista, reikäompeleista, kirjonnoista ja karjalaisista nyplätyistä pitseistä eli nyytingeistä. Paikoitellen puhutaan talvi- ja kesäesiliinoista. Varsinkin talviesiliinoissa hehkuvat punaisen ja keltaisen sävyt, kesäesiliinat ovat sävyltään vaaleampia. Monipuolinen ja rikas koristelu tekeekin esiliinoista näyttävimmän osan karjalaista kansallispukua.

Liivi

Karjalaisen kansallispuvun liivi, milloin sellainen pukuun kuuluu, on tyypillisesti kaavoitukseltaan yksinkertainen ja pitkä. Liivin kädentiet ja pääntie koristellaan usein erivärisellä kaitaleella tai nyörillä eli koittanalla. Liivi kiinnitetään vyötäröltä hakasilla. Tällaista liiviä kutsutaan nimellä tankki. Sellaisiin pukuihin, missä on rekkopaita tai hartiushame, ei yleensä kuulu liiviä.

Korut

Moniin karjalaisiin kansallispukuihin kuuluva koru on pyöreä hopeinen paljinsolki. Se vaihtelee halkaisijaltaan muutamasta sentistä jopa kymmeneen senttimetriin ja sulkee paidan tai päällysvaatteen halkiota. Paljinsoljelle tyypillistä on kasviaiheinen ornamentiikka, joka kaiverruksin koristaa solkea. Soljen koko ja kuviointi on pukukohtainen.

Joidenkin pukujen kanssa aikuiset naiset käyttävät lappavyötä. Lappavyössä nahkainen nauha pujotetaan valettujen metallikappaleiden eli lappojen läpi. Lappavyössä voivat roikkua myös vyölliset eli metallinen vyöllispyörä ja siinä koristeellinen nippu pieniä tarve-esineitä, tyypillisesti kukkaro, neulaputki ja veitsi tupessa.

Liivien kiinnityksessä käytetään usein koristeellisia metallihakasia.

Karjalaisissa kansallispuvuissa erotellaan tyttöjen ja aikuisten naisten, käytännössä parikymppisten tai sitä vanhempien naisten päähineet. Kansallispukujen esikuvien aikaan käytännössä kaikki aikuiset naiset olivat - tai ainakin olivat olleet - naimisissa, mutta siviilisäätyyn perustuvasta päähinevalinnasta suositellaan nykyään luovuttavaksi. Päähine on olennainen osa kansallispukua, sillä esikuvien aikaan sitä käytettiin aina, mutta pukua voi myös käyttää ilman päähinettä, mikäli oikeanlaista ei ole tai ei tunne oloaan siinä kotoisaksi.

Tytöt ja nuoret neidot käyttävät karjalaisten kansallispukujen kanssa nauhapäähineitä. Nauhapäähine pukukohtainen. Niitä ovat esimerkiksi silkkinauha, säppäli, pinteli ja sykeröt. Säppäli on tavallisesti punainen verkanauha, joka solmitaan pään ympäri silkkinauhan tavoin tai nutturan ympärille. Säppäliin on kiinnitetty tinanastoja, joiden muoto ja määrä vaihtelevat pukukohtaisesti. Esimerkiksi Hiitolan puvussa nastat ovat teräviä ja ulkonevia, Uudenkirkon puvussa taas litteitä pitkiä levyjä.

Pinteli on kovitettu nauhapäähine, jossa otsalle tulee kankaalla päällystetty tuohen tai pahvin pala. Se on usein koristeltu kirjonnoilla tai kaluunanauhalla ja siitä jatkuvat pitkät silkkinauhat pään taakse solmittuina. Joissakin pinteleissä kovitettu alusta on kutistunut minimiin ja päähine muistuttaa tavallisia nauhoja.

Sykeröt ovat vaikuttavan näköinen nauhapäähine. Ne on alun perin tehty omista hiuksista palmikoimalla ja nauhoilla päällystämällä, tosin Pursiaisen mukaan tytöt kansallispukujen esikuvien aikaankin täydensivät niitä esimerkiksi rohtimilla eli karkealla pellavakuidulla. Nykyään kansallispukuisen tytön ei tarvitse huolestua hiustensa pituudesta vaan sykeröt voi hankkia valmiina nauhapäällysteisinä kaarina, jotka ulottuvat päälaen yli korvalliselta toiselle.

Aikuiset naiset käyttävät päähineenä huntua, tanua eli liinalakkia, helttuhattua, säpsää tai sorokkaa. Huntu ja sorokka eli harakka voivat olla vaihtoehtoisia päähineitä samassa puvussa. Kansallispukujen esikuvien aikaan huntu oli luterilaisen naisen päähine ja sorokka ortodoksinaisen. Nykyään päähineensä voi valita myös muilla perusteilla kuin uskonnon mukaan.

Huntu on valkoisesta palttinasta valmistettu poimutettu päähine. Siihen sen yhtäläisyydet loppuvatkin, sillä suurhunnut ulottuvat jopa vyötärölle ja ovat monimutkaisesti poimutettuja, pienhunnut taas pienimmillään kolikon kokoisia. Suurhuntujen alla on tavallisesti sykerö antamassa muotoa ja tukea.

Tanu eli liinalakki edustaa savakkonaisten perinnettä ja on historialtaan huntua nuorempi. Se on palttinainen myssymäinen päähine, joka on usein koristeltu pitseillä. Liinalakki kuuluu esimerkiksi Sortavalan eli Keski-Karjalan kansallispukuun.

Helttuhattu eli natsi on pyöreä, hattumainen päähine, joka valmistetaan mustasta silkistä ja jossa roikkuu reunan yli silkkihapsuja. Helttuhattu oli savakkonaisten päähine, jota kansallispukujen esikuvien aikaan käytettiin Viipurin ympäristössä. Nykyään helttuhattu kuuluu uudempaan Viipurin kansallispukuun sekä Johanneksen savakkopukuun.

Säpsä ja sorokka olivat kansallispukujen esikuvien aikaan ortodoksinaisen päähineitä. Nykyään niitä voi käyttää uskonnosta riippumatta, mikäli päähine kansallispukuun kuuluu. Säpsä on silkkinen hattumainen päähine, joka muistuttaa venäläisten sarafaanien päähinevaihtoehtoja.

Sorokka eli harakka on valkoista palttinaa, mutta välillä kankaan väriä tuskin näkee runsaiden kirjontojen alta. Pursiainen erottelee sorokasta kolme osaa: otsamus, lakimus eli niskaan riippuva osa ja korvalliset, joilla sorokka sidotaan kiinni niskan taakse. Näistä otsamus ja lakimuksen reunus ovat tiheään ja värikkäästi kirjotut.