Tutustumme kansallispukujen äiteihin ja isiin eli eri aikoina voimakkaasti kansallispukuihin vaikuttaneisiin henkilöihin ja yhdistyksiin. Eikä kansallispukuja olisi ilman niiden käyttäjiä. Pukujen käyttäjien motiivit ovat vaihdelleet aikojen saatossa, mutta kaikki ovat yhdessä pitäneet kansallispuvut voimissaan jo melkein 140 vuoden ajan.
Kansallispukuharrastus on aikojen saatossa käynyt läpi monenlaisia vaiheita. 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kansallispuvut olivat pääkaupunkisivistyneistön harrastus. Niiden käyttö saattoi kertoa kantajansa yleiseurooppalaisista aatevirtauksista ja suomalaiskansallisista pyrinnöistä, mutta pukuja käytettiin myös niiden värikkään visuaalisen eksotiikan vuoksi. Maaseudun väestöllä oli kansanpukujen käyttö vielä tuoreessa muistissa, joten kansallispukuja pidettiin vanhanaikaisina.
1900-luvun alussa pukuja tehtiin kansanpukujen innoittamina ilman varsinaisia ohjeita. Ainakin Helsingissä pidettiin ompelukursseja, joilla kansallista kulttuuria harrastavat säätyläisrouvat ompelivat kansallispukuja tyttärilleen. Tuon ajan kansallispuvut olivat yleensä ohuista kankaista koneella ommeltuja pukuja, joissa oli kansanpuvuista ammentavaa vaikutelmaa.
1910-luvulla pukujen valmistus ja käyttö alkoivat vähitellen levitä maaseudulle kansanopistojen ja kotiteollisuuskoulujen myötä. Maaseudulla kansallispukua pidettiin aluksi elintason, valistuksen ja koulutuksen merkkinä. Alemmat sosiaaliluokat kuitenkin vierastivat puvun käyttöä.
20-luvulla kansallispukujen suosio nousi itsenäisyyden ja kansallisen itsetunnon kohoamisen myötä. Sireliuksen julkaisemat Suomen Kansallispukuja 1 ja 2 -kirjaset sisälsivät tietoa pukujen valmistusta varten, mutta hyvin tiiviissä muodossa. Niiden avulla tehtiin kuitenkin paljon pukuja. Tuohon aikaan työväenliike suhtautui kielteisesti kansallispukuun. Työläisnuorisolla ei juuri ollut tilaisuutta käydä kudontakursseja, saati kankaiden materiaaliksi kotikehruisia lankoja. Lisäksi puvuilla oli oikeistolainen, isänmaallinen leima.
Sota-ajan jälkeen asenneilmapiiri oli jo toisenlainen. Erityisesti seura- ja järjestötoiminta innosti nuoria käyttämään kansallispukuja. Nuorisoseurat ja kansantanssiryhmät ovatkin olleet oleellinen osa kansallispukujen käytön edistämisessä. 50-luvulla monilla paikkakunnilla innostuttiin oman alueen pukumallin kokoamisesta, ja niitä ommeltiin työväenopistojen kursseilla. Kansallispukujen käyttäjiä näkyikin 60-luvulla muun muassa työväen juhlissa, kuten vappukulkueissa.
70-luvun puolivälistä eteenpäin kansallispukujen pariin löysi yhä useampi elintason kohoamisen ja lisääntyneen vapaa-ajan myötä. Lisääntynyt kysyntä johti Suomen Kansallispukuneuvoston perustamiseen.
80-luvulla kansallispukuharrastus oli vilkasta niin kaupunki- että maaseutuyhteisöissä. Puvun valmistuksen lisäksi harrastukseen linkittyi kiinnostus monipuoliseen perinnekulttuuriin.
Tällä vuosituhannella kansallispukuharrastus on löytänyt yhä uusia muotoja. Sosiaalinen media ja tiedon jakamisen helppous ovat tuoneet kansallispuvut uuden sukupolven tietoon. Facebookin Kansallispuku – Folkdräkt -ryhmä perustettiin 2. toukokuuta vuonna 2010 ja vuonna 2023 ryhmässä oli jo yli 18 000 jäsentä. Sitä kautta löysivät yhteen myös Kansallispukuyhdistys Raita ry:n vuonna 2017 käyntiin laittaneet harrastajat. Kansallispukujen tuuletuspiknikit ovat levinneet ympäri Suomen ja houkuttelevat mukaan kaiken ikäisiä ihmisiä.
Aktiiviset kansallispukuharrastajat ovat olleet ja ovat yhä edelleen uusien pukuhankkeiden ja -tarkistusten käynnistävä voima ja jokainen kansallispukuharrastaja vie perinnettä eteenpäin.
Kirjoittaja: Sini Eerola
Tutustumme kansallispukujen äiteihin ja isiin eli eri aikoina voimakkaasti kansallispukuihin vaikuttaneisiin henkilöih...
Tässä artikkelissa kerrotaan lyhyesti Suomen Taiteilijaseuran vuosijuhlasta 1866, siellä esitetyt kansantanssit sekä...
Tässä artikkelissa esitellään lyhyesti kansallisen heräämisen ja kansanperinteen keräämisen lähtökohdat ja syy...
