Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Kansallinen herääminen

Asiasanat

Tässä artikkelissa esitellään lyhyesti kansallisen heräämisen ja kansanperinteen keräämisen lähtökohdat ja syyt, sekä suomalaisen museojärjestelmän synty
Malleja Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä- maalausta varten Albert Edelfeltin ateljeessa. Museovirasto, Historian kuvakokoelma

Kansalaisyhteiskunnan idea

1700-1800 luvulla Euroopassa oli vallalla kansakuntien ja kansojen irtautuminen kuninkaiden ja keisarien eli ylimystön vallasta. Maanosa oli menossa kohti kansanvaltaisia maita joskus verisin ja joskus hienovaraisemmin vallankumouksin. Tämä tapahtumien aalto oli saanut alkunsa erityisesti filosofi John Locken 1600-luvulla esittelemän kansalaisyhteiskunnan ajatuksesta. Seuraavalla vuosisadalla ajatusta kehittelivät mm. Montesquieu ja Rousseau sekä Hegel ja Marx.

Kansaa ihailtiin

Filosofit olivat sitä mieltä, että kansa, eli sivistyksen ulkopuolella elävä kansanosa, oli turmeltumatonta, kirkasotsaista ja luonnonmukaista. Kansan elämä oli lähellä luontoa ja sen taide yksinkertaisuudessaan konstailematonta ja puhdasta. Kansaa ihailtiin, vaikkei torppien ihmisten elämästä oikeasti tiedetty juuri mitään. Vaikka sivistyksen pilaavan vaikutuksen ulottumattomissa ollutta kansaa pidettiin jonakin alkukantaisen hienona, haluttiin sitä sivistää, jotta se voisi ottaa osaa päätöksentekoon omien asioidensa hoidossa. Kansalaisyhteiskuntaa rakennettiin siis sivistyneistön aloitteesta.

Kansallisen heräämisen aikakausi Suomessa

Vuosien 1850-1900 välistä aikaa kutsutaan Suomessa Kansallisen heräämisen aikakaudeksi. Venäjän valloitettua Suomen ja annettua sille autonomian monien asioiden hoidossa, kukoistivat sanomalehdet ja kansalaisjärjestöt. Kansanopistot ja kansakoulu syntyivät. Työväenyhdistykset ja osuustoiminta, naisasialiike ja nuorisoseurat ovat tämän ajan tuotteita.
Lauantaiseura 1830-1837, Axel Haartman, alkuperäisen kuvan tekijä ; F. Tilgmann Oy:n Kivi- ja kirjapaino. Museovirasto, Historian kuvakokoelma, Antellin kokoelmat.

Suomalaisen kansanperinteen kerääminen

Suomessa 1800-luvun alussa kaverukset J. V. Snellman, J. L. Runeberg ja J. J. Nervander Turun akatemian opiskelijoina perustivat Lauantaiseuran, johon myöhemmin liittyivät mm. M. A. Castren ja Z. Topelius sekä E. Lönnrot. Tästä kehittyi myöhemmin Suomalaisen kirjallisuuden seura. Seuran tehtävälistalla oli Suomen historia, muinaistutkimus, kansatiede, kansanrunous ja kirjallisuus sekä kansansivistys. Tästä lähti systemaattinen tiedonkeruu monilla aloilla. Runous, kielitiede ja arkeologiset aineistot vain muutaman mainitakseni. Suomalaisen kirjallisuuden seura toimii edelleen ja on kansanperinteen keräämiseen erikoistunut laitos.

Vuosisadan puolivälin jälkeen kansan elämää kuvasi kirjoituksissaan mm. Aleksis Kivi ja Minna Canth ja taiteessa Magnus von Wright, Albert Edelfelt ja Akseli Gallen-Kallela. Kansanpukuiset ihmiset olivat antoisia kuvattavia, sillä puvut olivat värikkäitä ja niissä oli yksityiskohtia, joita kuvata kirjoituksissa ja kuvissa. Vaikka taiteilijat eivät enää löytäneet juurikaan elävää kansanperinnettä pukujen muodossa, heidän mielikuvituksensa oli välillä melko lennokasta.

Kansanperinnettä kerättiin monilla tavoin

Kansanperinnettä kerättiin paitsi muistiin merkitsemällä, maalaamalla ja piirtämällä, myös tavaroita ja näytteitä keräämällä. Aluksi kerääjinä oli ylioppilaat, opettajat, papit ja harrastajat sekä taiteilijat, jotka olivat myös sivistyneistöä. Myöhemmin koulutettiin historiantutkijoita, joiden toimeen kuului myös aineiston keräys ja tallentaminen esimerkiksi Suomen kansallismuseoon jonka kansantieteellisessä kokoelmassa kansallispukujen kokoamiseen käytetty materiaalinen aineisto on.

Erityisesti kansanpukuaineiston keräämisessä kunnostautuivat mm. U. T. Sirelius, Theodor Schvindt ja myöhemmin sotien aikaan Maija Stenij.
Suomen Kansallismuseo, kuvaaja Hugo Sundström. Museovirasto, JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Hufvudstadsbladet.

Museolaitos

Koska Suomi oli venäjän vallan alla, pitää museoiden syntyä tutkia Venäläisten museoiden kautta. Myös Ruotsin vaikutus museoiden syntymiseen on suuri.

Venäjän museoista lähin sijaitsi Pietarissa. Aluksi museot keskittyivät kirjalliseen aineistoon ja sen tuottamiseen. Historiaa kirjoitettiin ja sen näkökulma oli hyvin hallitsijavoittoinen. Tavallisen kansan elämää ei katsottu tarpeelliseksi tutkii juuri lainkaan. Myöskään kansan esineistö ei ollut museoitavien asioiden listalla. Vähitellen kiinnostuttiin arkeologiasta ja vasta 1800-luvulla tavallisen kansan historiasta.

Kun Suomessa aloitettiin esineistön kerääminen, pohdittiin, pitäisikö aineisto museoida Ruotsiin. Siellä kun oli jo laitos tätä varten. Tilat, henkilöiden palkkaaminen hoitamaan kokoelmaa ja muut vastaavat asiat pohdituttivat. Yliopistolla oli oma kokoelmansa kuten myös vuonna 1870 perustetulla Suomen muinaismuistoyhdistyksellä. Lopulta vuonna 1893 perustettiin Valtion historiallinen museo yhdistämällä nämä kokoelmat. Nimi muutettiin itsenäistymisen myötä Suomen kansallismuseoksi.

Myöhemmin perustettiin kotiseutumuseoita ja niihin kerättiin paikallista esineistöä ja rakennuksiakin sivistämään kaikkea kansaa. Kirjaston ohella ne ovat nykyään osa kulttuurin lähipalveluja.

Kansallispuvun sisar Kalevala

Suomen kirjallisuuden seuran laajan työkentän huomioon ottaen se on ollut vaikuttamassa myös kansallispukujen syntyyn. Lönnrot keräsi runoja ja koosti niistä yhdistellen ja mukaillen Kalevalan ja Kantelettaren. Näin myös kansanpukujen osia ja kangasnäytteitä kerättiin ja niitä maalattiin ja piirrettiin. Tästä aineistosta koostettiin kansallispukuja. Kansallispuku siis syntyi samoin kuin Kalevala, palasia, kertomuksia ja taiteellista silmää yhdistäen kertomaan katsojalle mistä puvun kantaja on kotoisin, Suomesta.

Tekijä: Raidallinen työryhmä

Kirjalliset lähteet

Kirjallisuusluettelo

Sinua saattaisi myös kiinnostaa

Edellinen artikkeli

Helmi Vuorelma

Tutustumme kansallispukujen äiteihin ja isiin eli eri aikoina voimakkaasti kansallispukuihin vaikuttaneisiin henkilöihin. Tässä tapaamme Helmi Vuorelman, jonka yritys valmisti suomalaisia kansalli

Seuraava artikkeli

Kansallispukuharrastajat

Tutustumme kansallispukujen äiteihin ja isiin eli eri aikoina voimakkaasti kansallispukuihin vaikuttaneisiin henkilöihin ja yhdistyksiin. Eikä kansallispukuja olisi ilman niiden käyttäjiä. Pukuj